perjantai 7. joulukuuta 2018

Koirien ylijalostaminen

Katsoin viime viikolla Yle Areenasta Docstopin uuden dokumentin Sairaan kauniit koiramme. Se sai minut pohtimaan entistä enemmän koirien jalostuksen nykytilaa, koiranäyttelyitä ja näihin liittyviä eettisiä kysymyksiä. Koska aihe on melko tulenarka, haluan painottaa, että tämä postaus pohjautuu puhtaasti omiin mielipiteisiini ja pohdintoihini, ei absoluuttiseen totuuteen. Pyydän siis, ettei kukaan vetäisi hernettä nenään, koska tarkoitukseni ei todellakaan ole loukata ketään.

Kuten varmasti moni muukin, myös minä olen aina ollut jyrkästi kaikenlaista turhan kärsimyksen tuottamista eläimille. Olen esimerkiksi ollut kasvissyöjä 13-vuotiaasta alkaen. Siksi myös nykyinen tapa jalostaa koiriamme suoraan sanottuna ällöttää, raivostuttaa ja surettaa minua. Olen sitä mieltä, että jos ulkonäkö ei saisi ihmisilläkään olla se eniten merkitsevä ominaisuus, myöskään koiria ei pitäisi jalostaa ensisijaisesti ulkonäön perusteella. Tällä hetkellähän monien koirarotujen jalostus perustuu rotumääritelmiin, joissa puhutaan lähes pelkästään koiran ulkoisista ominaisuuksista, joita näyttelyissä arvostellaan. Tämä vie väistämättä huomiota tärkeämmiltä ominaisuuksilta, kuten luonteelta ja terveydeltä eli periaatteessa koiranäyttelyt ovat aika turhia tapahtumia. Tietynlaisten piirteiden jalostaminen ihmisten miellyttämiseksi aiheuttaa koirille pahoja, elinikäisiä vaivoja. Jos tämä ei ole turhan kärsimyksen tuottamista eläimelle, niin mikä sitten?



Lyhykuonoiset rodut, matalaraajaiset/pitkäselkäiset rodut, liian massavat rodut, epäluonnollisen pienet/suuret koirat, lista jatkuu loputtomiin... En sano, että kaikki tällaisten rotujen edustajat olisivat sairaita, mutta vaikka kuinka väittäisi oman mopsin hengittävän normaalisti, niin kyllä maallikkokin osaa sanoa, ettei se voi hengittää samalla tavalla kuin pitkäkuonoisemmat koirat. Lyhytkuonoisilla koirilla myös hajuaisti on huonompi kuin muilla koirilla. Tämä on mielestäni äärimmäisen surullista, koska koirien maailmassa hajut ovat erittäin tärkeitä ja hajuaisti on koiran tärkein aisti. Lyhytkuonoisille roduille on kehitetty kävelytesti, jonka läpäistyään koiran katsotaan olevan jalostukseen sopiva ja sietävän rasitusta normaalisti. Testin pääsee läpi, kun koira jaksaa kävellä kilometrin 12 minuutissa. Minusta on järkyttävää, että tällaista testiä edes tarvitaan! Peruskuntoinen ihminenkin selviää kilometristä tässä ajassa ja mielestäni koiran pitäisi jaksaa juosta ja touhuta lähes rajattomia määriä. Esim. ukkini hirvikoira jaksaa juosta hirven perässä tuntikausia ja kymmeniä kilometrejä...


Lyhytkuonoisten rotujen lisäksi minua huolestuttaa eniten cavalier kingcharlesinspanieleiden tilanne. Rodun isoimmat ongelmat ovat sydänsairaudet (esiintyy noin 1/3 yksilöistä). Lisäksi noin 94% cavaliereista on ahtaan kallon Chiarin epämuodostuma, joka aiheuttaa usein syringomyelia-sairauden. Käytännössä koiran pikkuaivot eivät mahdu kalloon ja valuvat selkäydinkanavaan. Tämä aiheuttaa usein voimakkaita kipukohtauksia ja joskus myös muita neurologisia oireita. Rodulla esiintyy myös muita terveysongelmia. Positiivisesti olen yllättynyt ainoastaan siitä, kuinka rehellisiä rodun terveystilanteesta ollaan. Esim. Suomen Cavalierkingcharlesinspanieliyhdistyksen sivuilta saa kattavasti rehellistä tietoa rodun perinnöllisistä sairauksista.


Mitä enemmän luen eri rotujen terveystilanteesta, sitä surullisemmaksi tulen. Alkaa tuntua, että ''normaali'' ja perusterve koirarotu alkaa olemaan harvinaisuus. Kaikki tietävät jo perusesimerkkeinä lyhytkuonoiset rodut, cavalierin, saksanpaimenkoirat ramppiselkineen, lyhytjalkaiset koirat, jne. Kuitenkin monet terveiltä vaikuttavatkin koirarodut kärsivät jo epänormaalin paljon erilaisista sairauksista ja vaivoista. Jos ei ole varsinaisia rakenteesta johtuvia ongelmia, niin löytyy vähintäänkin allergiaa, atopioita, herkkää vatsaa, kuuroutta ja paljon muuta. Yleisesti ottaen vain seurakoiriksi jalostetut rodut kärsivät enemmän perinnöllisistä sairauksista, koska fyysisen toimintakyvyn heikkeneminen ei haittaa esim. työkäyttöä, mutta mikään rotu ei ole turvassa.


Tiedän kyllä, että kaikilla roduilla on terveysongelmia ja niissä sairaissakin roduissa on terveitä yksilöitä. Tilanne on silti ehdottomasti huolestuttava. Meillä on nykyään rotuja, joissa sairaita yksilöitä on selvästi enemmän kuin terveitä, ja minun mielestäni tällaisen rodun olisi ihan oikeasti parempi kuolla sukupuuttoon. Edustan ehkä äärimmäistä mielipidettä, mutta mielestäni myös tällaisten rotujen kasvattaminen ja omistaminen on eettisesti arveluttavaa. Tiedän kyllä, että suurin osa kasvattajista yrittää kasvattaa terveitä koiria, mutta niin kauan kun rotumääritelmät säilyvät nykyisen kaltaisena, ei tilanteesta ole ulospääsyä. Paras ratkaisuhan olisi tietysti nykyisten koirarotujen lakkauttaminen ja aloittaminen puhtaalta pöydältä uusin jalostusprioriteetein. Se ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Ratkaisu voisi siis olla ihan peiliin katsominen ja sen jalostusta ohjaavan rotumääritelmän muokkaaminen ihan rankalla kädellä. Mitä jos ulkonäön sijaan tärkein ominaisuus koirassa olisikin terveys? Itsekkyyden aika on nyt ohi, sillä tilanne on kestämätön. Bulldogin kuonon on aika pidentyä.

Monien rotujen huono terveystilanne kielletään edelleen. Mielestäni tämä on vastuutonta toimintaa, joka ei vie mihinkään hyvään. Vain tuomalla ongelmat esille, niitä voidaan ratkoa. Voi olla rankkaa kohdata kritiikki sitä omaa rakasta rotuaan kohtaan, jonka ulkonäkö on jo tullut itselle tutuksi. Se ei kuitenkaan saa olla tekosyy olla puuttumatta viattoman eläimen kärsimykseen. Olisiko siis jo aika jättää turhat selittelyt ja oikeasti tehdä jotain? Toivon myös, että ihmiset lakkaisivat tukemasta sairaiden rotujen jalostustyötä ja ottaisivat pennun mahdollisimman terveestä rodusta. Vain konkreettisilla teoilla ja omien ajattelutapojemme muuttamisella voimme saada tilanteen paranemaan.

Suosittelen katsomaan myös tämän videon aiheesta.

tiistai 6. marraskuuta 2018

Eläinlääkärin vakioasiakkaat

Varmasti kaikki koiranomistajat tietävät sen tunteen, kun kaikki huolet ja murheet koiranomistajuuteen liittyen tuntuvat kasaantuvan lyhyen ajanjakson sisään. Tämä vuosi on ollut juuri sellainen.

Vaikka tämä ei liitykään koiran omistamiseen, 17-vuotias kissamme jouduttiin lopettamaan tammikuussa, mikä oli minulle tosi kova paikka etenkin, kun tämä kissa oli ollut meillä jo ennen kuin synnyin. Helmikuussa huomasimme, että rasvapatiksi luulemamme kyhmy Sulon vasemman lonkan päällä alkoi vuotaa märkää, veristä eritettä ja varasimme heti ajan eläinlääkärille. Kyhmyn todettiin olevan tulehtunut ihokasvain, jonka hyvän- tai pahanlaatuisuudesta ei ole tietoa. Sulo sai parin viikon antibioottikuurin, sillä tulehtunutta kasvainta ei voi leikata. Sulo vietti tötteröpäänä sen parisen viikkoa ja saimme ajan kasvaimen poistoon huhtikuulle.

Sulon kasvain ennen leikkausta

Kasvaimen poisto meni hyvin ja noin golfpallon kokoinen kasvain lähetettiin muistaakseni Tampereelle patologin tutkittavaksi. Sulo sai haavaansa tikit ja taas lähdettiin kipulääkkeiden sekä tötterön kanssa kotimatkalle. Sulo onneksi sopeutui ihan hyvin elämäänsä tötteröpäänä, vaikka todella saikin ilohepuleita kun pääsi lenkille, hallille treenaamaan tai vapaana juoksemaan ilman tötteröä :D Lopullisesti hän pääsi siitä eroon, kun leikkaushaava ei enää herraa kiinnostanut. Parin viikon kuluttua patologin tulokset tulivat ja onneksi kaikki murehtiminen oli ollut turhaa, sillä kasvain todettiin hyvänlaatuiseksi.


Kevät ja kesä meni hyvin eikä uusia terveysongelmia ilmennyt. Syyskuussa huomasin Sulon silmien rähmivän voimakkaasti kellertävää rähmää. Varasin Sulolle ajan Evidensian senioritarkastukseen, josta olenkin tehnyt jo tarkemman postauksen. Silmiä pyydettiin seuraamaan ja puhdistamaan keittosuolaliuoksella, Sulolla epäiltiin nivelrikkoa ja passitettiin hammashoitoon, mihin pääsimme syysloman jälkeen. Myös peräpään ''näppyä'' päädyttiin seurailemaan, sillä se saattaisi olla uusi kasvain.

Hammashoidon ohessa Sulon silmät myös tarkastettiin pyynnöstäni, sillä ne rähmivät hoidosta huolimatta edelleen. Sulolla todettiin sidekalvon rakkulainen tulehdus ja sen lisäksi silmän bakteeritulehdus. Hampaita poistettiin kaksi, joista toinen oli kuoliossa. Silmätulehdukseen määrättiin reiluksi viikoksi antibiootti-kortisonitipat, mitkä veivät todella nopeasti rähmimisen ja kontrollikäynnillä todettiin myös rakkuloiden pienentyneen huomattavasti. Silti kontrollikäynnistä lähtien silmien hoitoa jatketaan seuraavasti kortisonitipalla: 5 päivän ajan kolmesti päivässä --> 5 päivän ajan kahdesti päivässä --> 5 päivän ajan kerran päivässä --> 5 päivän ajan joka toinen päivä. Lisäksi käytetään kostutustippoja päivittäin. Jos silmien rähmiminen palaa kortisonitippojen lopettamisen/vähentämisen jälkeen, niitä saatetaan joutua käyttämään koko Sulon loppuelämän. Yritämme ainakin löytää mahdollisimman pienen annostustason.

Sulo 7.v vuonna 2016

Sulon nivelrikko ilmenee lähinnä lievänä jäykkyytenä, ajoittaisena hyppyhaluttomuutena, ajoittaisena portaiden kulkemisen välttelynä, nivelten ''naksumisena'' liikunnan aikana ja joskus harvoin myös ontumisena. Varmuutta nivelten todellisesta tilasta ei ole, koska Suloa ei ole luustokuvattu. Ainakaan tällä hetkellä kipulääkettä ei voida käyttää, sillä se ei sovi yhteen Sulon kortisonitippojen kanssa. Tarkoituksena olisi ostaa eläinlääkärin suosittelemaa uutta ja kehuttua Flexadin-lisäravinnetta, joka sisältää kollageenia ja jonka luvataan tukevan nivelten aineenvaihduntaa vähentäen siten kipuja. Lisäksi eläinlääkäri suositteli tarvittaessa laserterapiaa tai Cartrophen-pistossarjaa, joiden tarvetta seuraamme tästä eteenpäin. Jokaisen nivelrikkopotilaan on tärkeä pysyä hoikkana ja saada tasaista liikuntaa pitkin päivää. Enää ei Sulon kanssa juoksulenkeillä käydä.

Haikeaa, mutta totta: kyllähän Sulo näytti vuonna 2016 selvästi nuoremmalta kuin nyt :(

Tänä vuonna Sulon eläinlääkärikuluihin on mennyt noin 1000€, joista yli 600€ tässä kuussa. Minulle on ilmiselvää, että jos on lemmikkejä, niistä myös huolehditaan mahdollisimman pitkään ja hyvin rahanmenosta huolimatta. Olen todella kiitollinen vanhemmilleni, jotka suostuvat maksamaan suurimman osan Sulon eläinlääkärikuluista, vaikka se on nimenomaan minun eikä perheemme koira. Vaikka asia ei vielä olekaan ajankohtainen, minua on mietityttänyt eutanasia paljon viime aikoina. Milloin on oikea aika päästää irti? Tietenkin silloin, kun koiran elämä ei enää ole elämisen arvoista, mutta missä se raja menee? Surullinen fakta on myös se, että eutanasiaan päädymme myös silloin, kun lemmikkejä ei oikeasti ole enää varaa hoitaa. Sulolla tai kissoillamme ei valitettavasti ole vakuutusta, minkä tulen todellakin hankkimaan seuraavalle koiralleni. Väkisinkin pelottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan Sulon terveyden osalta. Yritän silti nauttia yhteisestä ajastamme ja hoitaa häntä mahdollisimman hyvin niin pitkään kuin suinkin pystyn.

maanantai 15. lokakuuta 2018

Vanhuus ei tule yksin

Kävimme Sulon kanssa maanantaina 8.10 Evidensian senioritarkastuksessa, mihin voitte tarkemmin tutustua täällä. Kyseessä on siis (Sulolle ensimmäinen) erittäin laaja terveystarkastus, jossa käydään läpi melkeinpä kaikki mahdollinen, tai ainakin kaikki oleellinen :D



Olen jo jonkin aikaa tiennyt, että kyllähän tuolla rakkaalla kohta 10-vuotiaalla karvakaverilla alkaa jo ikä tuntua ja näkyä. Silti tarkastus oli pienoinen järkytys, aivan puhtain paperein ei siis selvitty. Alla tarkastuksessa havaittuja ongelmia:

  • runsaasti hammaskiveä + heiluvia hampaita --> hammaskiven poisto 23.10
  • silmien rähmiminen - tulehdus? --> puhdistetaan päivittäin keittosuolaliuoksella + seuranta
  • Sulo laihahko, lihaskunto heikohko --> laadukkaampaa ja proteiinipitoisempaa ruokaa?
  • mahdollinen nivelrikko (ilmenee jäykkyytenä, ajoittaisena ''ontumisena'', jalkojen nuolemisena, hyppääminen joskus haastavaa, jne.) --> 10 pv kipulääkekuuri (tarvittaessa jatkuvana), lisäravinteen hankinta, säännöllinen ja kevyt liikunta, tarvittaessa voi kokeilla laserterapiaa tai Cartrophen-pistoskuuria
  • näppy takapuolessa - uusi kasvain? --> seuranta, tarvittaessa yhteys eläinlääkäriin


Olihan tämä vaivojen määrä pienoinen järkytys, vaikka toki osasin tätä odottaakin ja hampaista, simistä sekä näpystä olinkin jo tietoinen. Olen havainnut Sulossa myös seuraavia vanhuuden merkkejä:
  • huonontunut näkö, sameat silmät
  • rauhallisuus, lepäileminen
  • turkin huonompi kunto
  • palelu pakkasella
  • huomopi ruokahalu


Onneksi Sulo on kuitenkin edelleen oma iloinen itsensä eikä hän aivan seniili vielä ole :D Myös lenkit sujuvat täysin ongelmitta ja jaksaapa pappa juosta vielä vaikka kympin niin halutessaan! Vanhuudenvaivoista huolimatta koiran vanhuus ei mielestäni ole mikään kauhulla odotettava väistämätön ajanjakso, jolloin koiran kanssa ei enää voi tehdä mitään ja kuolema kolkuttelee jo ovella. Toki vanhan koiran kunto saattaa asettaa tiettyjä rajoituksia ja sen hoitoon on kiinnitettävä erityistä huomiota. On vanhuudella hyvätkin puolensa; koira on jo rauhallinen eikä höntäile turhia, tunnette toisenne läpikotaisin ja alkaa sitä järkeäkin jo entiseltä putkiaivolta löytyä! Uskon, että hyvällä hoidolla minulla ja Sulolla on vielä useita yhteisiä vuosia jäljellä. 

tiistai 25. syyskuuta 2018

Roturyhmien lempparit

Tällä kertaa perinteinen roturyhmien lempparit -postaus lyhyine perusteluineen. Mennään suoraan asiaan!


Ryhmä 1 - Lammas- ja karjakoirat: sileäkarvainen collie
Kuva: pixapay

Colliet vaikuttaa tosi kivoilta harrastuskoirilta ja karvanlaadun puolesta itse tykkään enemmän sileäkarvaisesta. Voin hyvinkin kuvitella omistavani tulevaisuudessa!


Ryhmä 2 - Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat: tanskandoggi
Kuva: pixapay

Tanskandoggit on todella hauskannäköisiä koiria ja tapaamani yksilöt ovat olleet myös kivoja luonteeltaan. En kuitenkaan haluaisi itse omistaa näin ison koon mukanaan tuomien terveysongelmien ja lyhyen eliniän vuoksi.


Ryhmä 3 - terrierit: stafforshirenbullterrieri
Kuva: pixapay

Terrieriryhmä ei tunnu minulle ollenkaan omalta, mutta staffi miellyttää silmääni ehkä eniten. En kuitenkaan halua omistaa, koska haluaisin koirani tulevan toimeen vieraidenkin koirien kanssa. Tähän voi toki sosiaalistamisella sekä koulutuksella paljon vaikuttaa...


Ryhmä 4 - mäyräkoirat: pitkäkarvainen (normaalikokoinen) mäyräkoira
Kuva: pixapay

Mäyräkoiraa en kyllä ikinä tule hankkimaan, sillä ulkonäkö ja luonne ei pahemmin miellytä. Jos pakko olisi valita, niin sitten pitkäkarvainen perusmäyräkoira.


Ryhmä 5 - pystykorvat ja alkukantaiset koirat: länsigöötanmaanpystykorva
Kuva: miiakierikkimalinen on VisualHunt / CC BY-NC-SA

Oma lempparini tästä ryhmästä on länsigöötanmaanpystykorva. Jämptimäinen ulkonäkö ja luonne miellyttää sen verran, että ehkä voisin tämmöisen joskus omistaakin! Jämpti ei ole mun lempparirotu ihan vaan siitä syystä, etten metsästä eli toista jämptiä tulen tuskin koskaan omistamaan :D


Ryhmä 6 - ajavat ja jäljestävät koirat: amerikankettukoira
Kuvahaun tulos haulle kettumiehen mai

Ajokoiraa tuskin tulen koskaan ottamaan, mutta ukillani oli ennen amerikankettukoira Mai (kuvassa), joka varasti kaikkien sydämen viattomalla taliaivoisuudellaan ja kauneudellaan <3


Ryhmä 7 - kanakoirat: lyhytkarvainen saksanseisoja
Kuva: Kev Costello on Unsplash

Lyhytkarvainen saksanseisoja on todella lähellä mun koiraihannetta, siis ulkonön kannalta. En kyllä varmaankaan itse saksanseisojaa tule hankkimaan, ellen sitten innostu koirajuoksusta, metsästyksestä, tms.


Ryhmä 8 - noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat - labradorinnoutaja
Kuva: pexels

Labradorinnoutajan luonne on mielestäni melkeinpä täysi kymppi ja myös sporttisempien labbisten ulkonäkö on lähellä sydäntäni. Voisin joskus ottaakin näyttelylinjaisen labbiksen, sen saa aika näyttää!


Ryhmä 9 - seurakoirat ja kääpiökoirat: isovillakoira
Kuva: pexels

Villakoirien luonne vaikuttaa aika kivalta ja koon puolesta ottaisin ison. Minulle ei-niin-mieluisan ulkonäön ja työlään turkin takia tuskin tulen kuitenkaan omistamaan.


Ryhmä 10 - vinttikoirat: whippet
Kuva: Mitchell Orr on Unsplash

Mulla on ollut tässä jo melkein vuoden alati kasvava vinttarikuume ja sitä ei ainakaan helpottanut kesätöissäni koirahoitolassa tapaamani hellyyttävä borzoikaksikko :D Luonteen ja ulkonäön puolesta ottaisin whippetin ja todellakin haluan omistaa tulevaisuudessa, ehkäpä jopa jo kotoa pois muutettuani...

Kuten ehkä huomaatte, ulkonäön osalta mua miellyttää eniten keskikokoinen tai suurehko, lyhytkarvainen ja sporttisenmallinen koira. Luonteen puolesta tykkään tietenkin omistajaan kiintyvästä koirasta, jolta löytyisi mielellään edes jonkin verran miellyttämisenhalua ja koulutettavuus olisi vähintään ihan ok. Haluaisin tulevaisuudessa koiran, joka olisi liikunnallinen ja hyvä harrastuskoira, muttei hyppisi seinille muutaman päivän lievän toimettomuuden takia. Työläs turkki ja vahva epäsosiaalisuus muita koiria kohtaan on mulle turn-off, samaten myös miellyttämisenhalun täysi puuttuminen sekä perinnöllisten sairauksien suuri määrä. 

perjantai 21. syyskuuta 2018

Kuulumisia ja tulevaisuudennäkymiä

Ajattelin tässä ensimmäisessä ''oikeassa'' postauksessa vähän kertoa Sulon ja minun kuulumisista sekä tulevaisuudensuunnitelmista.

Tällä hetkellä tilanne on siis se, että Sulo on viimeiset 4-5 vuotta asunut osan vuodesta meillä, osan mummolassa. Kuitenkin suunnitelmissa olisi, että Sulo muuttaisi joulukuun tienoilla kokonaan tänne minun luokseni. Haluan tietysti pitää Sulosta huolta hänen vanhoina päivinään ja viettää nämä viimeiset vuodet tiiviisti hänen kanssaan. Vanhempani ovat tähän jo suostuneet eikä ukillakaan ollut mitään muuttoa vastaan. Ensi viikonloppuna olisikin tarkoitus laittaa nimet omistajanmuutosilmoitukseen ja postittaa lappu Kennelliittoon.


Ennen muuttoa on vielä tehtävä joitakin käytännön järjestelyjä, kuten hankittava kunnon koirankoppi (Sulo asuu osan vuorokaudesta ulkona) sekä uusi ''pörrömatto'' sisälle. On myös sovittava vanhempien kanssa kulujen jakamisesa, sillä haluan osallistua kuluihin Sulon ollessa minun ikioma koirani. Koska Sulo on jo vanha on myös mietittävä, missä vaiheessa lopetus on oikea ratkaisu. Tällä hetkellähän Sulo on todella hyvässä kunnossa, mutta ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu ja tällaisia asioita on hyvä miettiä jo ennen, kuin asia on aikuisten oikeasti ajankohtainen.


Sulo tulee nyt lokakuun ajaksi todennäköisesti viimeiselle lyhyemmälle visiitilleen tänne meille. Olen ilmoittautunut 1.10 alkavalle DigiDogin arkitottiskurssille, joka siis on verkossa järjestettävä kurssi. Vaikka Sulolla onkin peruasiat (ainakin toivottavasti) aika lailla hallinassa, haluan varmistaa meillä olevan vankka pohja esim. tulevia harrastuksia ajatellen. Haluaisin kokeilla Sulon kanssa ainakin rally-tokoa ja noseworkia, näistä ensimmäisestä Digidogilla on myös kurssi. Aion myös alkaa pitää bullet journal -tyylistä päiväkirjaa liittyen Sulon hyvinvointiin, kuluihin sekä yhteisiin treeneihimme.


Tällä hetkellä etsinnässä on myös Sulolle uusia (tyttö)koirakavereita asuinkunnastamme. Onhan meillä täällä myös kaksi kissaa, joiden kanssa Sulo tulee hyvin toimeen ja kavereillani on uroskoiria, mutta haluaisin Sulolle ns. sydänystävän, jonka kanssa voisimme käydä lenkeillä ja vaikkapa koirapuistoilemassa yhdessä huolettomasti. Sulollahan on aika paljon huonoja kokemuksia vieraista (uros)koirista, minkä vuoksi emme niiden kanssa paljoa kaveeraa. Onneksi kaverini isosiskolle tulee pian narttukoiranpentu ja myös yksi kavereistani on mahdollisesti hankkimassa narttukoiraa!

Tämä oli nyt tällainen lyhyt ja ytimekäs kaiken kattava kuulumispostaus tähän alkuun :) Seuraava postaus tulee luultavasti olemaan tarkempaa infoa tästä meidä tulevasta arkitottiskurssista.